Suomeksi På Svenska Русский

Ihosi

Ihon kuivuuteen vaikuttavat ulkoiset tekijät


top_extrinsic.png

Ulkoiset tekijät viittaavat esimerkiksi ihmisen ympäristöön ja elämäntyyliin; asioihin jotka ulkoisesti vaikuttavat ihon terveyteen. Alla on lueteltu tekijöitä, jotka eniten vaikuttavat kuivan ihon syntyyn:

Ympäristötekijät

Kylmät tuulet ja matalat lämpötilat voivat kuivattaa ihoa, koska näissä olosuhteissa ihon rasvatasapaino heittelee. Tällä on vaikutusta myös ihon ennenaikaiseen ikääntymiseen.

Liiallinen auringonvalolle altistuminen haihduttaa vettä ihosta. Myös keskuslämmitys kuivattaa ihoa; lämmin, kuiva ilma on kuin sieni, joka imee kosteutta kaikesta, jota se koskettaa.

Elämäntyyli

Vähärasvaisten tai rasvattomien ruokavalioiden suosiminen on johtanut siihen, että kehossamme ei ole riittävästi iholle tärkeitä rasvahappoja

Nämä rasvahapot ovat tärkeitä kaikille kehon toiminnoille. Ne suojaavat veden haihtumiselta solujen sisältä ja ihosta, ehkäisten ihon kuivumista sekä ylläpitäen sen kimmoisuutta ja kosteuspitoisuutta. Rasvahappojen puutteesta aiheutuva kuivuus näkyy iholla kroonisena kutinana, hilseilynä ja ihon ohenemisena.

Myös tupakointi kuivattaa ihoa. Se ”syö” A- ja C-vitamiineja ihosta ja kehosta sekä tukkii verisuonia (verenkierto heikkenee). Tupakointi ikään kuin tukehduttaa ihoa sisältäpäin. Alkoholin liiallinen käyttö sekä tietyt lääkkeet (kuten nenän tukkoisuutta poistavat suihkeet) voivat myös olla syitä kuivan ihon taustalla.

1-5 / 5

älä polta ihoasi enää!

älä polta ihoasi enää!

» Lue lisää

Ihon kuivuuteen vaikuttavat ulkoiset tekijät

Ihon kuivuuteen vaikuttavat ulkoiset tekijät

» Lue lisää

kesä-iho on janoinen

kesä-iho on janoinen

» Lue lisää

Kuivan ja herkän ihon yhteys

Kuivan ja herkän ihon yhteys

» Lue lisää

Vuodenaikojen vaikutus kuivaan ihoon

Vuodenaikojen vaikutus kuivaan ihoon

» Lue lisää